Näen sen.
Kadun kulmassa
toisella puolella.
Voi kun se ei huomaisi,
mietin.
Huomaahan se.
Moikkaan.
Se juoksee autojen välistä
ilahtuneen näköisenä.
Mitä sulle kuuluu?
No niin.
Nyt se on sanottava.
Me sitten erottiin.
Voi kun se ei säälisi,
mietin.
Eihän se.
Naurahdan.
Jatketaan matkaa yhdessä
lähimpään kahvilaan.
Sillekin kuuluu hyvää.
Runotorstai
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Hauska loppu:)
Kiitos :-). Mä en jotenkin saanut tästä sellaista kun aluksi ajattelin... Mut päätin julkaista kumminkin. Yleensäkään en odottele mitään inspistä vaan alan vain kirjoittamaan. Tää jotenkin notkahtaa tossa keskivaiheilla...
Lähetä kommentti