keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006

Valkoinen

Olisinpa sellainen.
Uusi. Puhdas.
Kuin ensilumi aamulla
ennen yhtään kävelijää.

Mutta minussa on jälkiä.
Arpia. Edellisen suhteen jättämiä.
Harmaita alueita jotka joku muu tahrasi.
Sinä et sille mitään voi.

Et sinä minusta valkoista saa, käyttämätöntä.
Korkeintaan kääntämällä sivua
tulee tällaisesta suttupaperista puhdas.
Jaksaisitko yrittää?

Runotorstain 25. haaste

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mennyt elämä roikkuu meissä kuin räntälumi räystään katveessa. Kiitos tästä runosta, se muistutti mieleen sen, miten vaikeaa entisestä on vapautua. Mahdollista se on, mutta vaikeaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpä on kauniisti sanottu. Tavoittaa niin monen vähemmän valkoisen ihmisen tunnot.