"En syö.
En tota paskaa!
Ikinä."
Ilmoitti teini-ikäinen iltaruoalla.
Nytkö se alkoi
mietin
enkä ollut varma osaanko suhtautua.
Päätin kuitenkin
jättää sen ruoatta.
"En siivoa!
Ei ole mun sotkema!
Varmana!"
Huusi se myöhemmin illalla.
Tällaisena se jatkuu
mietin
ja aloin jo itsekseni hymyillä.
Olenhan joskus itsekin
ollut murrosikäinen.
Runotorstai 19. haaste
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Aivan niin kuin meillä, varsinkin siivoamisen suhteen!
Juup. Meillä tämä "en syö" onkin ihan uutta. Siivous on aina ollut inhokki nro 1.
Jummi! Pakko oli syödä, pakko oli siivota, kapinoimaan oppi vasta viisikymppisenä. Runossasi on edistyksen maku minulle.
Syömään on oppinut, siivoamaan ei ikinä.
Olisi varmaan aika vaihtaa osaamiset nurin päin, tehdä omakapina ja itsevallankmous.
Panit ajattelemaan. Mukavaa.
Minusta tämä oli monella tapaa suloisen lempeä runo. Nuoren kapina vanhemman lempeää muistamista ja ymmärtämistä vasten. Antaa mesota, vaihe on käytävä läpi.
Lähetä kommentti