Syntiäkö? Kenties.
Mutta ei auta.
Pakkohan sitä on jotain tuntea,
ylpeyttäkin joskus.
Itsestään -osasinpas!
Lapsestaan -niin sitä pitää!
Rakkaastaan -tuo on minun.
Vähän omahyväisyyttä mukana
mutta niin kai aina.
Kunhan ei niin niska kenossa kulkisi
että naamalleen kupsahtaa.
Runotorstai 21. haaste
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Oikein haastat. Kaikki on suhteellista. Ylpeydelläkin on sekä valoisa että pimeä puolensa.
Itsestään vaikein on tuntea ylpeyttä, se se vasta syntiä onkin entisten oppien mukaan. Ennen sanottiin: kuka sen kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse. Ollaan vaan rempseästi ylpeitä siitä mitä ollaan ja millä meitä on siunattu: lapsilla, rakkailla, omilla saavutuksilla. Olkoon sitten vaikka omahyväistä, kunhan ei ylpistytä.
Ylpeys ei ole aina pahasta, vaan joskus jopa terveellistä =)
"Kukas sen kissan hännän nostaa jollei kissa itse?"
Lähetä kommentti