Kupissa höyryävä kahvi,
joka kahden tunnin kuluttua keitosta
on kaikonnut tuoreusmielikuvista
yhtä kauas kuin mätä omena,
on kitkerää.
Sitä juodessani silti hymyilen
sillä sinä olet sen keittänyt.
Minä en toimi ilman kahvia,
ajatus ei kulje eikä jalkani suostu liikkumaan.
Sinä vaikutat minuun samoin.
Kahvista luopuisin,
mutta sormus sormessani ehkä takaa
että päiväannos sinua on taattu loppuiäkseni.
Runotorstai
torstaina, elokuuta 09, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Niinpä, minäkin voisin luopua JOPA koruista......mitäö en nuorena olisi uskonut. Kaikkea sitä. Hieno runo.
- Sano nyt.
- Enkä sano.
Tuoreen kahvin tuulahdus...
Ja suuria haaveita. =)
Kiitos kommenteista.¨
-Hallatar: Ei enää haave :-) tuossa se timantti kimaltelee.
Lämpimiä mietteitä haalean kitkerästä kahvista huolimatta...
Lähetä kommentti